Karvaa

Mä sit kävin eilen lekurilla. Mamma laitto mut siellä ensin siihen vaakaan, joka mittaa mun painon. Mä painoin ruhtinaalliset 3,9 kiloa (kasvattaja ei halunnut uskoa tätä kuultuaan sen). Sen jälkeen me vaan seisottiin siinä odotushuoneessa (mä olin mamman sylissä) ja pienen hetken päästä lekuri tuli ruiskun kanssa ja tökkäsi sen mun niskaan. Sen jälkeen se katto mun kaulaa ja määräsi ostettavaksi jotain voidetta mikä helpottaa mun kutinaa. Mä raavin tossa viime viikolla korvani viereen komeat ruvet, mikä ei kuitenkaan ollut mamman mieleen.

Mamman äidin maksettua me mentiin ulos ja kohta sinne kaarto joku auto, jonka sisään sisään me mentiin. Matka kesti pidempään ku mun ja mamman matka bussilla keskustaan meidän mentäessä lekurille.

Mun näyttelydebyytti Kaapelilla saattaa jäädä väliin, jos mun kaulaan ei kasva kunnon karvaa. Tällä hetkellä se on yhtä karvaton kuin karvattoman koiran  kaula. Mua ei harmita tämä peruuntuminen ollenkaan. Onpahan vähemmän mietittävää. Oikeestaan mä en edes tienny meneväni mihinkään näyttelyyn.

Advertisement

Kuvausta ja kaukaloita

Eilen sunnuntaina me lähettiin mamman kaa kaksistaan jonnekin sellaiseen paikkaan, missä en oo ennen käynyt. Me käveltiin sinne sellasta hiekkatietä pitkin ja meitä vastaan ja meidän takaa tuli lähes koko ajan ihmisiä. Mamma joutu kiskomaan mua liikkeelle, kun mä pysähtelin koko ajan kattelemaan niitä ihmisiä.

Meidän määränpäässä oli isoja betonisia rakennuksia ja hirveästi ihmisiä, joilla oli mukanaan sellaisia mua monta kertaa isompia laukkuja. Me siinä vähän aikaa pyörittiin kunnes mamma ilmeisesti huomas tuttuja ihmisiä kun se lähti määrätietoisesti kävelemään kohti yhtä parivaljakkoa, joka tuli meidän suuntaan.

Se toinen oli mun kasvattaja ja toinen oli sen poika. Kasvattajan pojalla oli jotkut treenit siinä yhdessä betonimöhkäleessä. Myöhemmin mä sain kuulla sen olevan jotain jääkiekkoa. Siinä huidotaan ylisuuren kepin kanssa ja jahdataan sellaista mustaa könttiä joka liikkuu siellä jäällä. Yks niistä möhkäleistä meinas lentää mua päin, mut se osu seinää ihan mun viereen, ja mun urhee kasvattaja heitti sen takasi sinne ”kaukaloon”.

Kummiskin, kasvattajan eka kommentti oli mun koosta: mä olin kuulemma pieni. En tiedä pitikö se ottaa kehuna. Me mentii sisälle siihen yhteen rakennukseen ja mä jäin mamman kaa odottaa siihen penkeille. Mamma vaihto mun puvunki siinä. Sitten ku kasvattaja tuli takasi me mentii ulos ottaa musta kuvia, mikä ei tietenkää ollu musta mikää hyvä idea. Musta siellä ulkona oli liian kylmä ja mä en suostunut seisomaan kunnolla. Mä vaan värjöttelin.

Me mentii aika nopeesti takasi sisälle ja kasvattaja laitto siellä mun niskaa jotain ihme tököttiä. Se kuulemma auttaa johonki. Sen jälkeen mamma sai hirveen läjän pillereitä ja mä aattelin, että ei kai me isän kaa nyt niin sairaita olla! Sen jälkee ne otti musta uudestaa kuvia, mut tällä kertaa mä sain olla mamma sylissä. Kamera räpsäs vaan sillo ku mä katoin tiettyyn suuntaan.

Sen jälkeen me mentii kattoo kasvattajan pojan treenejä. Ja kuten aikaisemmin mainitsin, yks niistä möhkäleistä meinas lentää mua päin. Mä olin sen ajan kasvattajan sylissä ja mä otin siinä päikkärit. Mä en hirveesti jaksanu kuunnella mistä ne jutteli, jotain vain näyttelyistä ja koirista. Kuulin mä siinä, et mun veikka olis tulossa takasi Suomeen, mut en vaa tiiä millo. Olis tosi kiva joskus nähä sitä, koska sen kanssa oli kivaa leikkiä. Ne puhu myös rokotuksista, jotka mun tulis ottaa jossain vaiheessa. Mikäs siinä, lekuri on nasta paikka, koska siellä saa paljon nameja.

Kasvattaja vei mut ja mamman kotiin ja myöhemmin mä sain isän kanssa yhdet sellaiset pillerit. Se on meidän vatsoja varten, jotka on yhä jotenkin lenkuralla. Pakko sanoa, että kyllä toimi. Mun kakka on taas kiinteempää. Isän ei vielä, mut ei se enää oksenna. Kyllä sekin paranee ihan varmasti.