Comeback

Mä oon takasin!!!

Joo siis Dana tässä terve, pitkästä aikaa. Mä olin kasvattajan luona syömässä, ku mä en täällä kotona osaa oikeen osannu syödä. Mamma kirjotteli tänne blogiin jotain sen omia kuulumisia, mut nyt on taas mun vuoro.

Mä koin ihan kaameen shokin, kun mä saavuin silloin kasvattajalle. Siellä oli kauhean iso koira. Mä en oo hirveesti isoja koiria tavannu, joten voitte kuvitella minkälainen järkytys se oli ku tommone tuli naaman eteen. Ekan illan aikana mä menin sohvapöydän alle aina ku se iso koira tuli tarpeeks lähelle. Kyl mä sit siihen nopeesti totuin ja nukuinkin sen kaa joskus.

Sitten oli ne kalterit. Ne laitto mut ekana yönä niitten keittiön tapaiseen portin taakse jonku vieraan nartun kanssa. Mä en tykänny niistä kaltereista ollenkaan ja tönin niitä melkein koko yön. Ei kuulemma ollu ihmisten mieleen se kolina mitä mä pidin.

Sitten siellä kasvattajan luona oli semmoinen aitaus, missä oli joku narttu. Se oli siellä melkein koko ajan. Joku siinä aitauksessa sai mut säikkymään ja mä en menny sen lähelle vaikka kasvattaja kuinka kehotteli. Siellä oli kuulemma ihan pieniä bostoneita, jotka ei tuu toimeen ilman sitä yhtä narttua. Mäkin oon kuulemma ollu sellane joskus.

Jossain vaiheessa sinne tuli lisää koiria, joista yhen kaa mä tykkäsin leikkiä. Yks niistä lähti mamman luo seuraavana päivänä pitämään isukille seuraa. Sani tais olla sen nimi. Se on mun täti jollain asteella. Sillä on sama äiti ku mun äidillä, mut eri isä. Ota siitä sitten selvää.

Sitten yks päivä mun haarojen välistä alko tulla punasta. Mä sain kuulla et ne oli juoksut. Urokset siellä kasvattajan luona alko tykätä musta juoksujen takia.

Nyt mä siis oon takasin kotona ja isäkin tykkää musta jouksujen takia. Mä sain taas kokea kalterit, koska isä on viriili uros jonka mielestä juoksuset nartut on parasta mitä se tietää. Mä en tiiä kuinka kauan joudun olee täällä keittiössä, mut eiköhän tää tästä.

Advertisement

Sadetta

Ehkä viimeinen puhtaasti kirjurin tekstiä oleva kirjoitus.

Eilen olin kaverini kanssa ulkona koirien kanssa. Kaverilla on lunnikoira, Nuutti, joka hämmentyi saadessaan pakit Sanilta heti tapaamisen yhteydessä. Ilma oli pilvinen ja kosteahko. Me kävelimme jotain mätäjokea pitkin ja minä pidin Rudya vapaana. Kävimme koirapuistossa, jossa oli jo sekarotuinen narttu omistajineen (pari pikkutyttöä). Rudyn annoin olla vapaana, mutta Sania pitelin hihnassa, koska en luottanut sen käyttäytymiseen. Hihnat hiersivät mukavasti sormessa olleen vanhan haavan auki. Huomasin tämän vasta kun sormi oli ihan veressä. Onneksi taskussa oli paperia mihin kääriä sormi.

Lähdettyämme takaisin kotia kohti, alkoi sataa ja kunnolla. Rudy ja Sani olivat nopeasti märkiä ja raukan näköisiä. Pääsimme onneksi kaverin luokse kuivattelemaan. Pullakahvien jälkeen matkustin bussilla kotiin, joka kestikin hurjat viitisen minuuttia. Illalla kirjurilla oli jalat kipeät ja kaksi väsynyttä koiraa.

Sitten Danakkelista, joka on astumassa aikuisuuden kynnykselle. Tytöllä nimittäin alkoi juoksut. Joudumme siis tekemään joitain järjestelyjä täällä ennen kuin neiti palautuu kasvattajan luota. Rudy varmasti ihastuu Danaan, viriili uros kun on.

Danasta Luikuksi ja muita turinoita

Kirjuri taas. Dana ei varmaan tykkää, mutta menkööt.

Viikonloppu oli kaunista aikaa sään osalta. Koirien kanssa oli kiva olla ulkona.

Sani tottui nopeasti talon arkeen. Se älyää, milloin me ihmiset haluamme vain olla. Silloin kun istun koneen ääressä, sekä Rudy että Sani makaavat tuolin vieressä ja liikkuvat vasta kun minä nousen tuolilta. Sani tykkäilee namipallosta ja kyseistä palloa on tullut täyteltyä. Sani vierittelee palloa ympäri olkkaria ja ahmaisee sieltä ulos tulevat raksut suuhunsa. Rudy syö ne raksut mitkä Sanilta jää huomaamatta.

Ulkona mennään Sanin johdolla, kuitenkin niin ettei Sani vedä. Kun vastaan tulee koira, minä kirjuri joudun lyhentämään hihnaa ja käskemään Sania kulkemaan vierellä. Sani ei tykkää toisista koirista, ainakaan niistä keitä se ei tunne tai asu saman katon alla. Neiti siis vieraan koiran tullessa vastaan nostaa karvansa pystyyn ja lähtee vetämään kohti koiraa. Ohituksen jälkeen Sanilla on usein koko selänpituudelta karvat pystyssä. Neiti näyttää hetken punkkarilta, kun keskellä selkää menee sellainen kohouma karvaa. Sani on kuulemma käyttäytynyt pahemminkin, mutta koulutuksen avulla se on näköjään vähennetty vain karvojen nostoon. En ole ikinä tavannut räyhäävää bostonia ja toivottavasti minun ei tarvitse.

Dana viihtyilee kasvattajan luona kuulemma hyvin. Se on saanut uuden nimen: Luikku. Painoa on kuulemma tullut ja syöminen on alkanut kiinnostaa neitiä. Hihnassa ryntäilyä on saatu vähennettyä (vai oliko peräti poistunut kokonaan) ja neiti kokee yhä pieniä kulttuurishokkeja, kun jotkut asiat tehdään eri tavalla siellä kuin täällä.

Saniainen tuli taloon

Kirjurin tekstiä taasen.

Kuten aikaisemmin mainitsin, meille oli tulossa toinen koira Rudyn kaveriksi joksikin aikaa. Eilen kävinkin hakemassa tänne tytön, joka tottelee nimeä Sani. Sani ei sinällään minulle vieras ole, mutta kuitenkin.

Odottaessani bussia Sanin kanssa keskustassa, joku tuntematon nainen tuli kehaisemaan Sanin ulkonäköä. Nainen ei kuulemma oikein lyttykuonoisista välitä, mutta hänen mielestään Sanilla oli kauniit kasvot.

Sanin saavuttua Rudy ei uskonut silmiään. Poika hämmentyi, kun hänen kotiinsa tuli tyttö koheltamaan. Sani tekikin Rudylle selväksi, että liian lähelle ei saa tulla. Nyt ne suhtautuvat toisiinsa neutraalisti. Sani ei huomioi Rudya lainkaan, eikä Rudy sitä.

Ilmapiiri muuttui taas vähän eloisemmaksi, kun Sani tuli käymään. Mutta kirjuri kyllä myöntää kaipaavansa omaa pientä koheltajaansa Danaa, jota varten tämä blogi on.

Petsie.fi:ssä on pari kuvaa Rudysta ja Sanista. Ilmeet nuo kaksi ainakin osaa.