Päivitystä

Ei oo tullu raapusteltuu oikee mitään kun toi mamma on niin laiska. Kyllä se ton tietokoneen kanssa joka päivä on, mut ikinä sil ei oo ollu kiinnostusta kirjottaa mun kanssa tänne. Murr, sanon minä.

Ei mun elämässä oo oikein mitään ihmeellistä tapahtunu, ainakin lokakuu oli mun mielestä tylsää täynnä.

Marraskuussa (tai oikeastaan sen vikana päivänä) meille tuli vieraita. Mamma oli sinä päivänä herännyt normaalia aikaisemmin ja lähtenyt ulos ilman meitä. Se sit tuli joidenkin tuntien päästä takasin, ja sillä oli mukanaan kaksi ihmistä. Isukki ja mä riehaannuttiin totaalisesti, kun me nähtiin mun kasvattaja seisomassa meiän eteisessä. Kasvattajan vieressä seiso toinen ihminen, mutta se ei ollu niin tärkee ja kiinnostava ku kasvattaja. Kyllä me moikattiin sitä toistakin ihmistä. Sitte mamma lato meiän ruokahuoneesta pari kassia ja yhden ison pokaalin eteiseen. Se pokaali oli ihan hurjan iso ja mä hiukka pelkäsin sitä kun mä ekan kerran näin sen. Mamma oli tuonu sen yks päivä meille ja se kuulemma oli kasvattajalle. Kumminkin, kasvattaja ja se toinen ihminen otti ne kassit ja pokaalin ja lähti sitten pois. Isukki oli pettyny jostain syystä.

Jo seuraavalla viikolla tapahtu taas. Yks päivä mamma valmisti mun ulosmenoa varten, muttei isukkia. Sit me lähettii kaksistaan ulos ja käveltiin rivakkaa tahtia bussipysäkille. Bussissa mamma joutu istumaan jonku viereen, mut se ei mua haitannu. Mulle riitti vain mamman lämpönen syli ja mä nukahdin aika nopeesti. Kun me sitten noustiin bussista kävelimme pitkän matkan. Päästyämme perille, menimme sisään johonkin liikkeeseen ja ihminen joka siellä sisällä oli kukas muu kun mun kasvattaja. Me lähettii sielt liikkeestä jonkin ajan päästä, kohti tuntematonta. Me siis oltiin nyt autolla liikenteessä ja mä taas mamman sylissä. Me pysähdyttiin kasvattajan kodin luona, kun se meni hakemaan kaks muuta bostonia. Sitten me lähettiin taas ajelemaan ja sit mulle alko valkenee tän reissun tarkoitus: rokotukset! Eläinlääkärin odotushuoneessa mä leikin sen toisen bostonin kanssa, jonka nimi oli Jade. Sillä oli ikää vasta 4 kuukautta, mut se oli mun kokonen. Se toinen bostoni, jonka nimi oli Pica, oli sitten iha megasuuri ja melkein koko ajan ärsyttämässä mun ja Jaden leikkimistä. Mä olin siis porukan vanhin, mutta pienin ja kevyin. Mamma tykästy Jadeen ja ois halunnu ottaa sen mukaansa. Mut rokotettiin vikana ja samalla ne ihmiset jutteli mun karvattomuudesta. Lekuri sano, et must voidaan ottaa jotain koepaloja ja sitten tutkittaisiin miksi mulla ei kasva karvaa eturintaan. Tän kaiken jälkeen me käytiin vielä hakemassa isukille ruokaa ja sitten me päästiin kotiin.

Sitten ehkä koko vuoden karmein tapahtuma ja en todellakaan suosittele sitä yhdellekään koiralle. Kasvattaja kävi hakemassa mut, mamman ja isukin ja me lähettiin jonnekin. Kyydissä oli joku toinen bostoni omistajansa kanssa. Isukki joutu takaluukkussa olevaan häkkiin. Siellä häkissä oli jo Sani, josta on kirjoitettukin tässä blogissa. Me päädyttiin paikkaa joka oli todella ankea. Sinne tuli myös muita bostoneita. Mamma joutu täyttää papereita musta ja isukista. Sitten se tapahtui: mä ja isukki mentiin siihen huoneeseen, missä oli käyny jo jokunen bostoni. Kasvattaja nosti mut pöydälle ja yhtäkkiä huoneeseen tuli säkkipimeätä. Joku vanha ukkeli laitto valon paistamaan suoraan mun silmiin ja mua pideltiin kiinni kahden ihmisen toimesta. Mä olin ihan hiljaa siinä ja sitten valot taas laitettiin päälle. Sitten mun takajalkoja kopeloitiin. Mä välillä lenkkaan mun toista takajalkaa, joka kuulemma johtuu polvesta. Isukkia ei kopeloitu, mutta sillekin osoteltiin valoa suoraan silmiin. Sen jälkeen kasvattaja anto mammalle tehtäväksi viedä mut ja isukin ja muut siellä huoneessa olleet bostonit autoon. Meitä oli siis viisi koiraa: Mä, isukki, Sani, Ava ja JJ. Mamma joutu ahtaan yhteen niistä takaluukkussa olleista häkeistä (siellä oli kaksi häkkiä) Sanin, Avan ja JJ:n. Isukki ja mä jouduttiin siihen toiseen boksiin. Sitten mamma laittoi luukun kiinni ja me jäimme pimeyteen. Jonkin ajan päästä luukku avattiin ja mä sain tavata tutun: mun veli Zorro! Se oli yhtä pieni kuin mä ja paino saman verran kuin mä. Mun toinen veli, Zeb, on kuulemma saman kokoinen kuin isukki. Mä ja Zorro ollaan tällasia kirppuja. Kaiken tän jälkeen me päästiin ehjin nahoin takaisin kotii ja lämpimään petii nukkumaan. Toivottavasti tollasia kidutuksia ei oo useasti.

Siinä oli teille pitkän pitkä päivitys mun elämästä. Mamma on nyt laiska eikä jaksa katsoa, onko tullut kirjoitusvirheitä. Pahoillani olen, jos sellaisia löytyy.

Mainokset

Yksi vastaus to “Päivitystä”

  1. Taina Mustakari Says:

    Heippa Dana!

    Mä muistan ton illan! Kaiken sen häslingin jälkeen oli kiva tavata sut ja isi myös.

    Terv. veljesi Zorro 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: